Mihin kategoriaan työnnän Juoppohullun päiväkirjan, ja kuinka syvälle?

On yksi genre jota en katso eli äijien sikailuelokuvat. En näe mitään syytä entisenä Amnestyn jäsenenä katsoa ällöttävää mukahauskaa seksismia, naisvihaa enkä naisten halveksintaa. Varsinkin amerikkalaisilla on turhaa ajan- ja luonnon tuhlausta nämä skeidat mukahauskat rainat. Kummallista kyllä, amerikassa mies saa olla kuinka lihava tahansa, niin silti hänellä on rooli koomikkona leffassa jossa pössytellään. Naiset ovat laihoja ja nuoria. Statisteja.

Lievimmillään elokuvat ovat sellaisia, joissa naisella on vain tyttöystävän rooli. Nainen on vain sivussa, jumaloitu tai äiti tai huora tai femme fatale, mutta vuorosanat jäävät alle seitsemään minuuttiin. Miksi katsoa huonoja elokuvia? Ei miksikään. Paitsi laskeaa vaikka tilastollisesti leffan seksismi, kuinka paljon roolisanoja naisella on. Siis kuinka vähän.

Sitten on tämä Juoppohullun päiväkirja, joka on antanut työtä monelle näyttelijälle, kuten Krista Kososella. Tietenkin hänellä on vain tyttöystävän rooli. Hän tukee, hän on lumoava, hän on sivuhahmo. Erityisen paljon teatterinäyttelijöitä pyörii filmissä. Alussa on Heidi Herala, jota nöin viimeksi Kultainen vasikka -klassikossa, Maria Jotunin kirjoittamassa näytelmässä. Sitten on Jari Pehkosta, Pekka Huotaria, Esko Salmista. Ja suuremmat roolit ovat teatterinäyttelijöillä Santtu Karvonen ( Ryhmäteatteri: Peer Gynt, Seitsemän veljestä ) ja Johannes Holopainen ( KOM-teatteri: Pasi was here, Sotilaspoika, Kokki varas; My baby ). Pääosassa Joonas Saartamo.

Elokuvan ohjaaja - käsikirjoittaja on Lauri Maijala, jota muuten olen kunnioittanut syvästi. Ainakin teatteriohjauksia Hamletinkone, Pasi was here ja eritoten Mustarastas, jota ei luo Maijalan wikipediassa. Vieleä.