torstai 8. kesäkuuta 2017

Cris af Enehielm ja sukellus ihanaan värikylläiseen, rivoon, röyhkeään ja itsenäiseen taiteeseen

Exhibition of one my favo artists: provocative AND renaissancewoman Cris af Enehielm. Helsinki, Finland. Provokaattori ja renessanssi-ihminen, taiteilija Cris af Enehielm ja sukellus ihanaan mustavalkoiseen graafiseen 1970-luvun loppuun, ja värikylläiseen, rivoon, röyhkeään ja itsenäiseen 1980-lukuun. Minua hykerrytti kun Cris kävi minun huudeilla lähikaupassani 1990-luvulla, samalla kuin tiirailin Eero Ahoa Varubodenin edessä. Seudulta on viety nuo rakkaat, ihanat lehmukset Mechelinkadulta, järkyttävää!


Pimpit niin kuin shampanjalasit, hurjat tanssit, hiilihangot ja vapaat leijat! Pyhät pyramidit, teepussit, tikkunekut...

Olen monikerroksellisessa nostalgiassa, aika joka ei enää palaa, ja aika jolloin oli paremmin. Oli enemmän taidetta ja touhua, vähemmän vihaa. Kirjoitimme päiväkirjoihin, ja 1990-luvun lopulla sitten piti myös antautua verkkoon kirjoittamiselle. HAM Helsinki museon näyttelyssä soi underground, Crishän oli mukana monessa poikkitaiteellisessa häppeningissä, perfomanssissa ja jutskassa. Viimeksi Crisin näin noitana ja kylähulluna elokuvassa Tulen morsian ( Devil´s bride ) ja Lilla Teaternin Mamma´s flicka -näytelmän kävin katsomassa, koska af Enehielmin käsialaa... Ja kiinnosti musiikkivalinnat, ja tietysti upea Linda Zilliacus!


Cris on ollut mukana myös feministisissä ja antirasistisissa taidepaneeleissa joissa itsekin olen pyörinyt. Hän ottaa pölyttyneen miehen pönkittämän ismin tahi suuntauksen, ja yhdessä sujauksessa vallannut sen, työ, tulos, taide, se on selkeästi hänen itsensä näköistä, tunnistettavaa...

Kohtaaminen, 1988
Kivettynyt, 1992


Mutta nostalgia. HAMin kaupassa on hieno Stefan Bremerin ottama kuva Brandista, noin vuodelta 1983. Muistan kuvan jossa Crisillä on upea neonvihreä pitkä villapusero ja vieressään maalauksensa. Eräänlainen selfie ja työnäyte, silloin 1980-luvulla. af Enehielmin värikkyys, lennokkuus, feminismi ja primitivismi on yhä iloa silmälle - hänen muraalejaan saisi olla enemmän! 

Elämä on yhtä juhlaa?


Cris on ollut, ja on yhä, monessa mukana. Kun tuossa 70-80-luvun taitteessa olleessa helsinkiläisessä murroksessa, keskellä harmainta Kekkoslovakiaa, tuo uusi aalto, post-punk, goottilaisuus, mustahuulet, homot, futuristit, performanssitaiteilijat, ja oman klubiskene luominen, klubit Bela Lugosi ja Einstein Go Go!, dokumentti Tmanttikoirien vuosi,  ynnä muut pienlehdetkin olivat enimmäkseen herraseuraa, ja naisille oli osana vain Lepakossa perunoiden kuoriminen niin Cris teki paljon muutakin! Perkeleen suuri kiitos siitä!

omakuvia näyttelyn hämyssä


muualla: Cris af Enehielm blogit ja kotisivu crisafenehielm.com Cris af Enehielm HAMin näyttely linkissä 24.9. asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti