tiistai 28. helmikuuta 2017

Salakuvasin Ylioppilasteatterissa näytelmää XL. Kaikkien kanssa, kaiken aikaa, kaikkialla

Kuten eilisen matkapuhelinoperaattori lupasi. Minä en katso tosi tv:tä, minusta tosi tv -ohjelmat ovat perseestä. Joskus olemme katsoneet kriitisesti Moonshining sarjan jakson, jossa tehdään pontikkaa - jo usemman kauden verran - eikä kytät saa kiinni. Miksiköhän. Ponuntekijät edustavat sellaista katoavaa kahjoa kansanperinnettä joita katsoimme pari jaksoa - ei useita kausia.

Tosi tv ( reality tv ) - formaatti on perseestä. Halutaan mahdollisimman vähällä rahalla, siis ei makseta oikeille käsikirjoittajille. Sietämättömät pinnalliset ihmiset sekoilevat käsittämättömästi paratiisisaarilla rakkaimpiaan pettäen ja kun rakkaat tekevät saman, niin alkaa hirveä pillitys ja ankara kameralle tilittäminen. En katso big brotheria, en katso mitään.

Tiedän mikä on dokumentin ja taiteen raja verrattuna näihin länsimaisen rappion edustajiin. Kuka vaan saisi olla tähti, ettei vain missään nimessä tavis.  Tosi tv -jutskat voi rajata järkeviin ja järjettömiin. Joissakin YLEN tv 1 ja / tai 2 tosi tv -tyyppisissä ohjelmissa on päämääränä ihmisen onnelliseksi tekeminen - eikä myötähäpeä kuten kaupallisten kanavien. Tällaisia ohjelmia voi käyttää mm itseapuna, selfhelppinä.

Ruotsissa laskin noin vuonna 2002 että jo silloin tuli 13 tosi tv -ohjelmaa per päivä noin kuudelta eri kanavalta. Varföf?

Voice of Finlandia en ole nyt katsonut, vaikka mukana on Michael Monroe, jota olen valokuvannut useamman vuosikymmenen ajan, ja vielä pitempään kuunnellut. Minusta on hyvä, että nuoret muusikot laulajat saavat itsensä esille. Voi kunpa kaikkien taiteiden kanssa olisi samoin! Kuten taide ja kirjallisuus. Suuri huokaus.

Ylioppilasteatterin XL näytelmä syntyi kun tämä nimeltä mainitsematon joka mamman unelmavävy , ja mukava, ja kannustava juontaja VOF:ssä salakuvasi ja jakoi seksielämäänsä - partnereiden siitä tietämättä. Ylioppilasteatteri kosiskeli yleisöö, siis ironisesti: näytelmässä sai valokuvata, ja olla mukana esitystä, katsoa peiliin ja niin edelleen. Katsojan ja näyttelijän paikat sekoitettiin...

Saako vakava, kunnianhimoinen tai radikaali teatteri tehdä näytelmiä pinnallisista aiheista? Voiko näytelmässä käyttää videokuvaa ja kännykän selfieitä?

Salakuvasin Ylioppilasteatterissa näytelmää XL. Kaikkien kanssa, kaiken aikaa, kaikkialla. Ylioppilasteatteri, näytelmä XL,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti