tiistai 28. helmikuuta 2017

Ylioppilasteatterin näytelmä XL: lisää kuvia

Nuotion loimusta Platonin luolaan, Rembrandtin synkkyyteen ja tähän hetkeen. 27.1.17 näytöksestä, salakuvaus, Ylioppilasteatteri, näytelmä, XL, kotimainen,






Ylioppilasteatterin näytelmä XL,

Salakuvasin Ylioppilasteatterissa näytelmää XL. Tässä kuvat:

Kaikkien kanssa, kaiken aikaa, kaikkialla. salakuvaus, Ylioppilasteatteri, näytelmä XL. Salakuvasin Ylioppilasteatterissa näytelmää XL











Salakuvasin Ylioppilasteatterissa näytelmää XL. Kaikkien kanssa, kaiken aikaa, kaikkialla

Kuten eilisen matkapuhelinoperaattori lupasi. Minä en katso tosi tv:tä, minusta tosi tv -ohjelmat ovat perseestä. Joskus olemme katsoneet kriitisesti Moonshining sarjan jakson, jossa tehdään pontikkaa - jo usemman kauden verran - eikä kytät saa kiinni. Miksiköhän. Ponuntekijät edustavat sellaista katoavaa kahjoa kansanperinnettä joita katsoimme pari jaksoa - ei useita kausia.

Tosi tv ( reality tv ) - formaatti on perseestä. Halutaan mahdollisimman vähällä rahalla, siis ei makseta oikeille käsikirjoittajille. Sietämättömät pinnalliset ihmiset sekoilevat käsittämättömästi paratiisisaarilla rakkaimpiaan pettäen ja kun rakkaat tekevät saman, niin alkaa hirveä pillitys ja ankara kameralle tilittäminen. En katso big brotheria, en katso mitään.

Tiedän mikä on dokumentin ja taiteen raja verrattuna näihin länsimaisen rappion edustajiin. Kuka vaan saisi olla tähti, ettei vain missään nimessä tavis.  Tosi tv -jutskat voi rajata järkeviin ja järjettömiin. Joissakin YLEN tv 1 ja / tai 2 tosi tv -tyyppisissä ohjelmissa on päämääränä ihmisen onnelliseksi tekeminen - eikä myötähäpeä kuten kaupallisten kanavien. Tällaisia ohjelmia voi käyttää mm itseapuna, selfhelppinä.

Ruotsissa laskin noin vuonna 2002 että jo silloin tuli 13 tosi tv -ohjelmaa per päivä noin kuudelta eri kanavalta. Varföf?

Voice of Finlandia en ole nyt katsonut, vaikka mukana on Michael Monroe, jota olen valokuvannut useamman vuosikymmenen ajan, ja vielä pitempään kuunnellut. Minusta on hyvä, että nuoret muusikot laulajat saavat itsensä esille. Voi kunpa kaikkien taiteiden kanssa olisi samoin! Kuten taide ja kirjallisuus. Suuri huokaus.

Ylioppilasteatterin XL näytelmä syntyi kun tämä nimeltä mainitsematon joka mamman unelmavävy , ja mukava, ja kannustava juontaja VOF:ssä salakuvasi ja jakoi seksielämäänsä - partnereiden siitä tietämättä. Ylioppilasteatteri kosiskeli yleisöö, siis ironisesti: näytelmässä sai valokuvata, ja olla mukana esitystä, katsoa peiliin ja niin edelleen. Katsojan ja näyttelijän paikat sekoitettiin...

Saako vakava, kunnianhimoinen tai radikaali teatteri tehdä näytelmiä pinnallisista aiheista? Voiko näytelmässä käyttää videokuvaa ja kännykän selfieitä?

Salakuvasin Ylioppilasteatterissa näytelmää XL. Kaikkien kanssa, kaiken aikaa, kaikkialla. Ylioppilasteatteri, näytelmä XL,

lauantai 25. helmikuuta 2017

KOM-teatterin Vaimo ja Rakastaja elokuvateatteri Orionissa. Kokki, varas, vaimo ja rakastaja erikoisnäytös

Peter Greenaway: Kokki, varas, vaimo ja rakastaja ( The Cook the Thief His Wife & Her Lover,1989) erikoisnäytös elokuvateatteri Orionissa. Vieraana ohjaaja Riko Saatsi sekä näyttelijät Vilma Melasniemi ja Elmer Bäck (KOM-teatteri) sekä professori Henry BaconAntti Alanen ja Aiskhyloksen kannibalismi - minulle myös Syö minut, juo minut - Liisa Ihmemaassa ja tabut tai tohtori Jekyllin litkut ja dropit, jotka saavat suureksi. Tai hyvin pieneksi. Bloggasin näytelmästä verekseltään 22.2.17. Aiskhyloksen Oresteia-trilogiaa en ole lukenut muinaiskreikaksi. Kuulin ensin, että Aisopoksen kannibaalit. Mutta eihän faabeleissa ihmissyöjiä ole ;) Vai onko?



Näytelmän Kokki, varas, vaimo ja rakastaja ensi-ilta KOM-teatterissa 15.2.2017. Elokuvateatteri Orionissa 23.2.2017. Elmer Bäck oli kovasti ranskalaisen uuden aallon väreissä...

Kokki varas vaimo ja rakastaja elokuva ja näytelmä kertoo kannibalismista. Se kertoo myös  ihmissyönnistä eli antropofagiasta. Greenawayn visisio on dionyysinen, bakkanaali, jossa kaikilla ei ole kuitenkaan hauskaa. Sillä öykkärillä, jolla on rahaa ja valtaa, mutta ei makua. Rikas mahtaileva rikollinen kerää rahaa, mutta ei lue kirjoja. Albert Spica on impotentti naisenhakkaaja, seksisti, joka tarttuu tussuun. Sana kannibaali tulee ehkä epsanjasta ja Kolumbukselta, joka kans on sellainen harharetkien tekijä että. Odysseiansa muuttivat peruuttamattomastu alkuperäiskansan, kansojen tulevaisuuden, kauneuden ja terveyden. Kuten kannibalismin wikipediassa cane-bal - koirapäiset ihmiset. Greenawayn teoksen alussa likaiset hihnattomat koirat kaluavat ravintolan törkyisellä pihalla ja kulisseissa jäännöksiä. WOK/KOM-teatterin versiossa ei ole koprofiilistelyä - ehkä Divine ja Pasolini ovat jo avainteoksensa tehneet. Ahneella on - millainen loppu? Jos ulosteilla tahtoo järkyttää niin menkää Hakaniemen Hexburgeriin...

Kiinnostavaa on myös amerikkal. uudisraivaajien kannibalismi mm häijyssä lemppari-elokuvassa Erämaa syö miestä, sekä tietysti Donner party, joka oli aikamoinen Dinner Party! Oma genrensä on vuoristolaiset sukurutsaiset Appalakkien kannibaalit, jotka ovat tuttu elementti kauhusta. Brittiläinen romsku Kannibaalit on mainio teos, jonka lue aina kun olen yksin eräpirtissä... Sitten on tietysti laidasta laitaan: Saturnus syö poikansa, Hannu ja KerttuSweeney Todd,Game of ThronesElossa!, Eläkeläinen muistelee ja Sin City. Homeroksen eli Homer Simpsonin odysseiassa päädytään välillä kannibalismiin - kun panaanit oli liian raakoja.... Eikä kotimaisetkaan teokset häpiä kuten Gournet Club. Itse olen kasvissyöjä, siis hyvä ihminen. Lapsuudessa, Pohjoisessa Andreas Alariesto maalasi jännittäviä, naivistisia taukokuvia kannibalismista - jostain syystä niitä teoksia ei painettu lautasiin joita ihmiset asettelevat seinille. En ymmärrä, miksi. HBO Nordicin uudessa sarjassa Taboo, joka on paitsi järjettömän kaunis synkkyydessään ja sinisen värin huumaavaassa käytössä on pääosassa Tom Hardy, joka kävi Tukholmassa, juuri silloin kuin minä en, joka siis esittää päähenkilöä nimeltä James Delaney, erään sortin tuhlaajapoikaa, yksitysyrittäjää, pelottavaa, kiinnostavaa miestä, jota paikalliset pelkäävät, ja yrittävät sortaa hänen valtaansa sanomalla kuin palasi Afrikasta ihmisliha vielä hampaidenda välissä....


From Greenaway´s macabre brilliant artificial original movie into finnish radical post modern play. Interviews and foreplays in unique Cinema Orion, Hellsinki, Finland, movie archive of auteurs, trash and all the important genres between...



 Vilma Melasniemi elokuvateatteri Orionissa 23.2.2017

 Kokki varas vaimo ja rakastaja taustoista:
Rammstein teki viisun:

Banquet of the Officers of the St George Civic Guard. Frans Hals , 1616

Frans Hals Museum linkissä

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Kokki varas vaimo rakastaja 21/2/17

Pöytävaraus. KOM-teatteri tarttuu hanakasti elävään kuvaan ja kunnioittaa ja samalla haastaa Peter Greenawayn alkuperäisteoksen. Jota olen veivannut vhs-muodossa tiuhaan. Myös Michael Nymanin uusbarokkinen soundtrack on niin sadomasokistisen viiltävän hyvää. Oikeasti ihon alle menevää. Koska elokuvaversiossa on Jean Paul Gaultierin korsetti-luomus upean Helen Mirrenin päällä, niin minä en pukeutunut Gaultierin korsettiin näytelmän katsomossa. No, Gaultier-pikkarit oli. Ja mekko jota viimeksi käyttänyt 1990-luvulla. Koska tämä on fetisistinen teos. Vai onko? Osallistuva? Ajankohtainen? Kenen joukossa seisot, kenen leipää jonotat, ketä tarinaa nakerrat, kenen version nielet? Huumori on mustaa kuin kalleimman annoksen väri, tuo kuolemasta muistuttava.

Alkukattaus. Elmer Bäck on kaikkitietävä barokkimainen mainio kertoja myllynkivi-kauluksessaan, jonka aistikas liikehdintä Michaelina tuo mieleen katutaiteilijan jolla on näppärät Michael Jason -imitaatiot. Vilma Melasniemen tyylikäs vaimo Georgina lukee myös. Miksi hän on öykkärin kanssa? Miksi hän sietää? Miksi kaikki sietävät ja pelkäävät paksua mahtailijaa joka tuo hilloa pöytään. Eikä verotietoja kysytä. Näytelmän tiisereissä kiusaavissa kuvissa Nikopietari Saarela on ilmiselvä tosi tv -hahmo joka sanoo You're fired! Ja tviittaa huutomerkin kanssa! Mautonta. Vaikka mainoskuvissa käytetään hyväksi populistin populismiä, niin kertoja julistaa, ettei lavalla näy trumppia. Paitsi kyllä Saarelan kasvoissa käy kolme ja puoli trumputin ilmettä. 


Tässähän ravaa Männerheim. Eipäs kuin Marc Gassot. Johannes Holopainen on kuin yksinäinen paarinkantaja Simbergin maalauksesta. Elmer Bäckin dandynkenkä näkyy

Suuren valkokankaan käyttö on sopivan sykkivää, ahdistavaa, moternia kun on vr  ( joka ei tarkoita valtion rautateitä ) ja adhd, myös kerran kaikki puhuvat päällekkäin. Kenen viesti valitaan? Baabelin tornista tulee matskua. Kuten Ylioppilasteatteri käytti XL-näytelmässään aiheena ja välineenä salakuvausta - johon yleisö sai myös kosiskelevasti osallistua. XL:ssähän oli tämän nuoren kansan suosikkijuontaja joka kuvasi ja jakoi panonsa -  aktiin osallistuneiden neitojen tietämäti. Saako moderni vakaavasti otettava teatteri käyttää sosiaalipronoa, tosi tv:tä, roskalehdistöä? Tietenkin. Sherlock NYC sarjassa nykyajan Holmes - Jonny Lee Millerin nahkoissa - katsoo sujuvasti useampaa näyttöä yhtä aikaa – tässä monimieleisesti sirpaloituneessa ajassa. 


Narikka. Molonoff on täydellinen suomalainen aasi ja Klux Klux klaanin jäsen A5 -kirjekuori päässään. Anteeksi  korjaus - Eero Milonoff! Hienoja yksityiskohtia. Ei mennä siitä mistä aita matalin, vaan missä eniten piikkilankaa? 





Her-kullinen alkupala. Vaimon ja rakastajan kohtaaminen, Vilman ja Elmerin, hahmojen, tualetissa on kaunista katseltavaa, lähikuvaa. Kun sormet, neljän käden duetossa, osuvat mustille ja valkoisille koskettimille. Näyttävät ihanalta parilta - vaikka iso pata näyttää olevan elokuvasta Pekka ja Pätkä Suezilla jossa niin ikään harjoitettiin kannibalismia ja rasismia. Kokki varas vaimo rakastaja näytelmä on selkeästi avoimen haastava ja poliittisesti epäkorrekti - kuten oli myös Family Affairs jonka ensi-illassa olin vuonna 1993 tai milloin se olikin KOM-teatterissa. Kävin katsomassa myös Teatteri Kultsan päivitetyn version 2016.
Syksyllä nousi suuri haloo että Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuva tulisi kieltää. N-word n-sanan takia. Mielestäni ei koska silloin näytettiin koko Pekka ja Pätkä elokuvien kavalkadi. Jossa irvailtiin television hullutuksille. Pekka ja Pätkä ryhtyivät neekereiksi - kuten Piukat paikat elokuvan miehet naisiksi. Jotta saisivat paremman, kiinnostavimman shown. Koska elokuva ja taide olivat rillumareitä ja vaudevilleä. Kun Pekka ja Pätkä ovat n-kirjaimia niin naiset juoksevat perässä. Eksotiikkaa! Kunpa tuon ajan 1950-luvun seksismiin puututtaisiin yhtä hanakasti. Mutta. Öykkärit ovat tyhmiä mauttomia sivistymättömiä rasisteja. Siitä saa hyvää poliittista satiiria ja kylmää farssia.

Valasitu sinäkin KOM-teatterissa! Bertolt Brecht kahtoo kun lämpiöstä on tullut wc
Pääruokana, tiskin alta. Kirjastosta:  Rakastaja lukee kirjaa vaikka Varas sanoo, että tämä on ravintola eikä mikään kirjasto. Istun luultavasti niin lähellä Rakastajan pöytää että otsaa kuumottaa kynttilän loimu. Kuumottaa kyllä muutkin paikat. Näen, että yksi kirjoista on Pihlajamäen kirjastosta! Lempipaikkani! Jota ei enää ole 😞 Pihliksen kirjasto on revitty alas - pääasia että lähiössä on tarpeeksi räkälöitä. Ok - kirjasto on siirretty Viikkiin. Räkälöitä ei. Lähiöhelvetti. Oikeasti Pihlis oli minulle rakas. Siellä katsoin paljon Greenawayn visioita. Osaa elinkin... Kirja.  Pojatkin lukee. Onko se Viaton.. Ehdotus?  
Jonathan Swiftin vähintäänki häijy satiiri Vaatimaton ehdotus, joka estäisi Irlannin lapsia olemasta taakaksi vanhemmilleen tai maalleen vuodelta  1729 ( A Modest Proposal for Preventing the Children of Poor People from Being a Burden to their Parents or Country) wikipedia
Olin tieteiden päivillä jossa mietittiin taiteen rajoja. Ellu Knihtilä sanoi ettei ole enää muita tabuja kuin kannibalismi suomalaisessa taiteessa. Sitäkin on tehty. Ja ettei saa satuttaa toisia ja itseä.


Tähän vedän rajan. Saa satuttaa. Kuten ihastuttava Pavlensky joka on varsinainen balls to the Wall -performanssitaiteilija. Olen käynyt myös sivuteilläkin eli sideshow -esityksissä joissa on oikein kaunista taidetta neulalla ihon lävitse. 

Majakovskin ja Blixa Bargeldin rakkauslapselta näyttävä Pavlensky oli herkku Docpoint dokkari-festivaalilla. Tässä performanssitaiteilija on ommellut suunsa kiinni - kannattaessaan Pussy Riotia. 


Sekä myös Nalle Virolaisen piercing –show´ssa noin vuonna 1993.
Osattiin sitä somettaa ennen internettiäkin. Family Affairs, KOM-teatteri, ensi-ilta

Nalle Virolaisen piercing show:sta ei voinut muuta kuvaa laittaa kuin tämä.
Kokki varas vaimo rakastaja nykytulkintana kilpailee myös elokuvien ja sarjojen kanssa kuten Hannibal ja Walking Dead. Ja mikseipä Erämaa syö miestä - mainio elokuva jota olen veivannut tiuhaan, näytettiin myös Orionissa sarjassa Kauhun kuningattaret. Amerikkalaisilla tuntuu olevan alalajinsa tämä uudisraivaajien kannibalismi. Syökö vallankumous lapsensa? Kalvaako tarina itse itseään kuin häiriintynyt häkkiapina? 
Hannibal: Eat the Rude.
Motörhead: Eat the Rich.
Eat me. Drink Me. Marilyn Manson via Alice in Wonderland.
Eat me. Unknown.
Sen sijaan Jonathan Swiftillä on toisenlainen ehdotus pamfletissaan: syödään köyhien lapset. 
Kylmä lautanen versus notkuva noutopöytä. Olen kasvissyöjä. Ja olin jo paasaamassa 1. näytöksen jälkeen että menkääpä ryhmäläiset katsomaan poliittisen valokuvataiteen näyttelyä Valokuvataiteen Museoon. Onneksi toisessa näytöksessä valkokankaan täyttivät eläintenraadot. Tietäkää mitä syötte. Tietäkää millä hinnalla. Tietäkää millä kärsimyksellä aiheutettua. Minä en siis syö eläintenraatoja - se on eettinen ja ekologinen tietoinen valinta. Ja päämäärä. Minulla ei ole katumaasturia, koiraa enkä golfaa. En juo olutta enkä osta riisiä. Puolet vuodesta maasta nousee oma kasvis-sato. Tiedän, mitä syön. En aja lentokoneella enkö lentokoneessa ainakaan muutamaan vuoteen. En käy hollywood-suihkuissa. 
Lapsena Pohjoisessa minua kiehtoi Andreas Alarieston naivististen maalausten kannibalismi. Nykyään ihminen voi tilata itselleen halukkaan osallistujan joka haluaa tulla syödyksi. Tätä tapausta käytettiin mm rikossarjassa Kylmäverisesti sinun.
Mutta. Intohimoni hämärä kohde Pastori sillin poika vastenmielisessä roolissa. Siinä on hetken Blue Velvetin maanista Dennis Hopperin esittämää, lihallistamaa Frankia, joka taantuu lapsen tasolle.  Myös Tim Roth on tehnyt tosi inhoja rooleja ja silti on hottis. Voisin jatkaa loputtomiin pahojen poikien pissimiskilpailua. 
Den japanska rätten. Eka e-kirjani oli mustaan kynsilakkaan uskova professori partasuu Micael Dahlénin Monster ruotsinkielisenä kun halusin alkuperäiskielellä joka oli tietenkin englanti. On minulla tuo kovakantisena kirjana suomeksi nimellä Ihmishirviöt. Kannibalismia edustaa kirjassa Issei Sagawa - den japanska jätten. Tai kuten minä luin että Den japanska rätten - Eli ruokalaji! LOL 😁 Noh - ruotsalaista huumoria! 
Luku alkaa Rolling Stones -lainauksella laulussa joka on silkkaa sosiaalipronoa ja väkivaltaviihdettä.  Laulu on Too much blood. Musiikkivideo jossa on paljaan pinnan sanomaa: Väli- ja Etelä-Amerikan poliittinen korruptio. Undercover of The night oli William Burroughs -vaikutteinen. Julian Temple oli onnistunut video-ohjaajana: Video on raaka - tietenkin koska se on suoraan uutisista. Tietenkin video kiellettiin "musiikki" kanavalla eli MTV:llä joka on keskittynyt näyttämään vain naisten perseitä perseitä perseitä - lainatakseni Kari Peitsamoa. 
Mutta japanilainen kannibaali antoi aiheen laululle Too much blood.
Jälkiruuaksi Elmerin erikoinen. Mutta onko Kokki varas vaimo rakastaja näytelmässä tarpeeksi verta eli punaviinimarjasoppaa? Ironista kyllä, vesi tulee kielelle katsoessa lähietäisyydellä Elmer Bäckiä kuorrutettuna punaisella, kiiltävällä nesteellä... Splatteria. Saako yleisö mitä haluaa? Suomi 100? Vaikka on juhlavuosi niin kun katsoo poliitikkojen eli yritysjohtajien ja natsien lässyttämää soopaa. Talvivaaraan kaadetaan satoja miljoonia - enkä puhu nyt Game of Thronesta. Valitettavasti.
Oikeasti jäin vielä kaipaamaan. Mämmiä! En siis jumalanteatteri -maisesti, Darwin parahtakoon, mutta jotain, vielä. Näytös oli niin lineaarinen että seuraavan kerran häätyy katsoa eri pallilta.

Onko KOM-teatteri muuttunut WOK-teatteriksi? Tämä kuva ei ollut Trainsporringista waan Molonoffin jäljiltä ;)

Mutta. Kom-teatterin esitys käyttää hyväkseen slapstickiä, klovneriaa ja animaation tyyppistä näyttelemistä. Ollaan kuin Cocco Billin villissä lännessä jossa joku kumittaa junanraiteet pois. Käydään myös ruutujen ulkopuolella kuten Lurppa-koiran jaksoissa joissa susi pitää jännitettä yllä. Haluaisin kyllä toistekin.


Juutuubissa soittolistassani tuoreimmat taide-elokuvat ja kannibalismi: Ja twitterin piipitykset:





perjantai 10. helmikuuta 2017

Juuso-karhun ensinäyttely Ruplassa

First exhibition of painter artist bear called Juuso. He wasn´t in exhibit - because of hibernation :)
Juuso-karhun ensinäyttely Ruplassa. Selkeä Reitari Särestönimen ja JussiTwoSevenin vaikutus - jos näin voi puhua karhusta, joka ottaa vaikutteita ihmistaiteilijoista... Taiteilija ei ollut paikalla vaan talviunilla... Juuso-karhu, karhu, ensinäyttely, Rupla, Helsinginkatu, Helsinki. Pyhä karhu, esi-isä...












torstai 9. helmikuuta 2017

Cleaning Women kinokonsertti

Elokuvateatteri Orionissa oli mainio keikka 4.2.2017. Gruusialaisessa anarkistisessa montaasielokuvassa Chemi Bebia (vuosimallia 1929) on mm sikaria tuprutteleva pukupelle joka on kuin suoraan tulevaisuuden twinpeaksista - myös Cleaning Womenin musiikki tuona hetkenä hyväilee Twin Peaksin laiskaa jazzia, ja voi miltei haistaa, miten agentti Cooperin pirun hyvä kahvi tuoksuu. Agentti myös napsauttaa sormiaan svengaavan jazzin mukaan.... Haluan nähdä tämän myös näytelmänä. Leffaa tehtiin samaan aikaan kuin surrealistista klassikkoa Andalusialainen koira - kummankaan tahon tietämättä toisistaan. Aikana jolloin oli suurlama vai miksi sitä kutsutaan kun pukupellet hyppäävät jyrkänteeltä. Elokuva ei arvostele pelkästään kulutushysteriaa ja kapitalismia joka on kuin tarttuva, villitsevä hyppytauti, vaan myös byrokratiaa, joka rutistaa ihmisen paperitolloksi kafkalaisessa vääjäämättömyydessä.







 Orion on niin ikkään 216-paikkainen art deco -teatteri (vuosimallia 1927) lainaus esitteestä: " Loistava Cleaning Women palaa Orioniin ja tuo mukanaan georgialaisen elokuvan helmen Isoäitini (1929). Kate Mikaberidzen ohjauksessa amerikkalainen slapstick-komedia nivoutuu hykerryttävästi neuvostoliittolaiseen montaasielokuvaan. Tarinassa yllättäen työttömäksi jäänyt byrokraatti etsii epätoivoisesti ”isoäitiä”, vaikutusvaltaista suosittelijaa. Vaimo on kotirouva, jonka elämän täyttää shoppailu ja villi charleston. " Cleaning Women kinokonsertti, Cleaning Women, kinokonsertti.





Kuva, jonka Valokuvaaja (@satuylavaara) julkaisi